Sen olen jo aikaisemminkin maininnut, että luonto ja metsä ovat minulle tärkeitä voimaantumispaikkoja. Saatan useasti pakata mukaan koiran, reppuun eväät ja lähteä minne tuuli kuljettaa. Tällä kertaa kuitenkin kävimme vain "pikaisella" lenkillä (n.1,5). Ja muutaman välipäivän jälkeen, tunne oli aivan mahtava! Yleensäkin päästä lenkillä ja vieläpä metsään. Tässä todellakin yhdistyy, mitä parhaimmalla tavalla liikunta ja luonnon terapeuttinen vaikutus.
 |
| Yksi tärkeä voimanlähteeni; vanha metsä. |
Luonnossa aistit herkistyy, kun kulkee hiljaisuudessa. Ainoat kuuluvat äänet olivat metsän humina ja lumisateen ropina huppuun. Jotenkin sitä vaan tajuaa oman pienuutensa ja väliaikaisuutensa, tämän kaiken keskellä. Näissä samoissa metsissä, on kulkenut jo monta sukupolvea, ennen minua. Ja kun niitäkin aikoja on ollut, ettei ole luontoon juurikaan päässyt, näistä hetkistä osaa ottaa kaiken irti. Osaa olla kiitollinen, että saa kävellä ja lumi narskuu kenkien alla, tuntee tuulen (ja räntäsateen) kasvoillaan, saa hengittää raitista ilmaa keuhkoihinsa ja näkee kauniin maiseman. Toivoisin, että ihmiset oppisivat enemmän arvostamaan juuri näitä pieniä asioita. Ne eivät ole kaikille itsestäänselvyyksiä. Useasti siihen valitettavasti tarvitaan, jonkinlainen romahdus; henkisessä tai fyysisessä kunnossa. Ei osata nähdä, ennen kuin menetetään jotakin, sehän se meidän ihmisten kompastuskivi usein on.
 |
| Herra Hirvi oli ystävällisesti tehnyt polun meille. |
 |
| Mitäs me samoilijat!
|
Ps. askeleitakin kertyi aika kivasti, koska paluumatkalla paukkui jo yli 10 000. Ottaen huomioon, että suurin osa maastosta oli umpimetsää ja suota. Että kyllä käy ihan treenistä tämäkin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti