Heittäydy!

Siinä ne nyt on. Mahtava, mutta rankka opiskeluvuosi on takana ja paperit kädessä. Todistusta tärkeämpää on kuitenkin matka, joka niiden eteen käytiin. En yritäkään väittää, että se olisi ollut helppo. Päinvastoin. Olo on kuin prässin läpikäyneellä. Omat pelot läväytettiin silmien eteen ja niitä oli pakko katsoa silmiin. Ei auttanut enää paeta. Ei todellakaan ole mukavaa löytää itsestään sellaista määrää tuskaa, surua ja epävarmuutta. Saatika ruotia ne pohjamutia myöden läpi. Välillä teki oikeasti mieli huutaa eläimellistä huutoa (saatoin kyllä tehdäkin niin muutamaan otteeseen). Ne vain oli käytävä läpi, vaikka tuntui kuinka pahalle. Jos katsot maailmaa ja mahdollisuuksia näiden omien pelkojesi läpi, rajoitat itseäsi enemmän, kuin mikään tai kukaan muu ikinä pystyisi. Mutta voitte varmaan kuvitella myös sen tunteen, kun pystyy päästämään niistä irti. Sanomaan "kiitos opetuksestasi, mutta en tarvitse sinua enää".

Sisälle asettuu rauha ja tajuat, että olet sittenkin ollut koko ajan oikealla polulla. Elämää herää elämään uudella, vieläkin herkemmällä, otteella. Pystyt tavoittelemaan niitä asioita, joita todella haluat. Kaikki edessäsi alkaa näyttäytyä kirkkaampana. Sinun ei tarvitsekaan elää elämääsi muiden odotusten mukaan. Ja ennen kaikkea pystyt elämään ilman pelkoa.

Heittäydy elämään elämääsi täysillä! Siinä tärkein opetus. Ota vastaan kaikki se hyvä, joka elämällä on tarjottavana. Tavoittele parasta mahdollista elämääsi. Olet todellakin ansainnut sen. Äläkä pelkää nitä  pimeitäkään hetkiä, ne ovat suurimpia opettajiasi.

Ja sitä paitsi; ei elämä ole niin vakavaa. Nauti siis matkastasi täällä ;)

<3 Merja

Muutoksen sietämätön vaikeus

Hengissä minä olen vielä. Vähän rähjääntyneenä ja pää pyörällä, mutta hengissä kuitenkin. Juuri tarkistin pulssiin ja hengitys kulkee, joten kaikkihan on siis suht hyvin(?). Elämä on kyllä kieltämättä ollut yhtä vuoristorataa ja muutoksen myräkkää. Välillä on jo tuntunut, että sitä on joku hemmetin pingispallo, jota elämä pomputtelee paikasta toiseen. Tuntuu, ettei näitä viime kuukausia voi tiivistää ulkopuoliselle ymmärrettävään muotoon. Joten en edes yritä.

Muutos oli kuitenkin kytenyt pinnan alla jo kauan. Sitä oli toivottu ja jopa rukoiltu. Ja maailmahan vastaa kyllä. Kaikki lähti vyörymään eteenpäin vasta, kun jouduin hyvästelemään rakkaan tassuterapeutin kevään lopulla. Sen jälkeen asioita vain alkoi tapahtua. Ja rytinällä. Lumipalloefekti ei jotenkin ole tarpeeksi kuvaava sana. Parempi olisi täysin-hallitsematon-lumivyöry -efekti. Sen jälkeen en olekaan sitten osannut kirjoittaa yhtään mitään. En liiemmin siitä mitä on tapahtunut, mitä tapahtuu tai mitä helvettiä nyt tulee tapahtumaan (no tätä kohtaahan en edes tosin tiedä vielä, joten annettakoon anteeksi). Ehkä näihin palataan kuitenkin myöhemmin. Kirjoitankin siis nyt yleisemmin muutoksen vaikeudesta.

Ronja, rakas <3

Muutos on vaikeaa. Helpompi vaihtoehto onkin pysytellä tutussa ja turvallisessa tilanteessa, vaikka se sitten olisi kuinka huono. Syvällä sisimmässäsi tietäisit, ettet ole onnellinen. Et kuitenkaan uskaltaisi tehdä tilanteelle mitään. Tai jopa uskottelisit itsellesi, että kyyyyllä tämä on juuri sitä mitä haluan. Silti se on se helpompi vaihtoehto. Vaikka kuinka myrkyttäisit mieltäsi ja kehoasi, sillä huonolla olotilalla. Vaikka kuinka katkeroituisit ja heittäytyisit oman elämäsi marttyyriksi. Silti se edelleenkin on SE helpompi vaihtoehto.

Vaikeudet alkaa, kun et enää pystykään valehtelemaan itsellesi. Tajuat, että asioiden on pakko muuttua tai tukehdut hengiltä. Et vain enää kykene jatkamaan sillä samalla tiellä. Vaikka se sitten tarkoittaisi huonosta parisuhteesta lähtemistä, työpaikan vaihtamista, muuttoa tai muutoin onnettomasta tilanteesta "poistumista". Olet hakannut päätäsi seinään jo tarpeeksi kauan ja nyt pitää tehdä tilaa uudelle. Haluat ja ansaitset olla onnellinen! Sitten kun vihdoin saat repäistyä itsesi irti, alkaa tunteiden myräkkä; teinkö kuitenkaan oikein? Sitten tulee epäloogisessa järjestyksessä, helpotus, syyllisyys, inho, suunnaton ilo, suru, pelko, viha, tyyneys. Itse olen yrittänyt ajatella niin että parempi päästää kaikki tunteet pihalle. Turhaa niitä alkaa pidätellä sisällään. Siitä ei nyt ainakaan mitään hyvää koidu. Yritän olla itselleni armollinen, jos tunnen suurta surua ja itkettää holtittomasti, sillon on parempi itkeä. Tai jos muutoin niin valoisa katsantokantani elämään, saakin ajoittain tummemman sävyn, sekin on ihan ok. Kuitenkin luotan siihen, että muutos on tarpeen. Elämä kyllä kantaa ja parempaa on tulossa.

Näin tämän yllä olevan kuvan ystävän facebook -sivulla, kun vain hetkeä aiemmin olin miettinyt juuri samaa. Toivoisin, että olen nyt tuon sotkuisen keskiosan loppusuoralla ja jotain upeaa tulee ihan pian <3


Merja <3

Joogailua

Jos joku vielä muistaa, että haastoin itseni joogaamaan kuukauden ajan jokaisena päivänä. Joogastudio Oulun Matti, teki minulle ikioman harjoitusohjelmankin. Noh, sehän ei mennyt ihan suunnitellusti se juttu. Kipuilin niin pahasti, ettei ollut toivettakaan päivittäisestä joogahetkestä. Saatika sitten, että olisin vetänyt koko harjoitusohjelman läpi. Mutta yritin vähintään tehdä hengitysharjoituksia, jos en muuhun kyennyt.

Ajattelin kuitenkin suhtautua tähänkin toiselta kantilta; olla kiitollinen jokaisesta päivästä, kun saatoin joogia. Ja sillä linjalla olen jatkanut. Jos on tuskaisempia päiviä, olen kuunnellut kehoani. Jos ei pysty, niin sitten ei pysty. Ja omaa kehoa ei saakaan repiä väkisin suorituksiin, sen olen oppinut kantapään kautta. Varsinkin, kun on aina ollut tällainen ylitaipuvainen yksilö, pitää olla tarkkana, ettei voimalla väännä itseään johonkin yli-inhimilliseen solmuun ja kipeytä itseään. Kierrot ja hartiaseisonnat, olen tehnyt lempeämmällä tavalla; oman kehon ehdoilla. Ja asanoista (asennoista) onkin monen monta variaatiota, että jokainen varmasti löytää omansa.

Nyt kun tuon rakkaan tassuterapeutin kanssa, ei ole voinut käydä lenkkeilemässä entiseen malliin, on joogasta tullut minulle henkireikä. Ja selän kannalta ihan ehdoton juttu jo fyysisyytensäkin vuoksi. Kivut lisääntyvät huimasti, jos ei liikuta kehoaan tarpeeksi. Sekin on opittu kantapään kautta ;) Kehityksen huomaa todella pian suht säännöllisellä harjoittelullakin. Mm. kehonhallinta paranee ja jaksaa pysyä asanoissa pidemmän ajan (se on oikeasti raskasta ja hiki lentää, vaikka näistä kuvista sitä ei parhaiten näekään). Ja varoituksen sana; jooga leviää muuhunkin elämään herkästi; sitä alkaa kiinnittää enemmän huomiota hengitykseen ja siihen, miten kehoaan kantaa. Tai sitten voi löytää itsensä "lapsen asennosta" mietiskelemästä (voi herättää kanssaeläjissä ihmetystä). Muutamia asioita mainitakseni. Mutta nämähän ovat pelkästään positiivisia piirteitä.

Yksijalkaisen kyyhkyn kanssa räpeltämistä :)

Jooga antaa myös henkistä tyyneyttä kohdata epämiellyttävät asiat. Niin, kuin jo aiemmin kerroin tässä on ollut vuosisadan stressi päällä, jo liian kauan. En edes halua kuvitella, missä mielentilassa olisin ilman tätä rutiiniani.

Huomatkaa myös hieno joogikoira Ronja <3

Suosittelen edelleenkin kaikkia kokeilemaan, olisiko tässä se oma juttu. Ja käykää ihmeessä testaamassa Matin tunteja! Tässäpä linkki Joogastudio Oulun sivuille. Taatusti asiantuntevaa opetusta ja tunteja löytyy laidasta laitaan, että jokainen kyllä löytää itselleen sopivan. Ja hei, jos jooga sopii tällaiselle rautakanki-kipukroonikolle, sopii se varmasti myös muille ;)

<3 Merja

Kaikki löytyy sinusta

Ja minusta. Ja meistä kaikista. Siksi sitä saakin turhaan etsiä rakkautta, onnea tai tasapainoa ulkopuolelta. Niitä ei löydä toisista ihmisistä eikä aineellisista asioista. Hetkellisesti toinen ihminen voi kyllä nostaa sinut ylös taivaisiin, mutta jos et löydä rakkautta sisältäsi, se on vain hetkellistä. Ei myöskään materia tuo sinulle onnea tai tyydytystä pitkäksi aikaa, jos et löydä eheyttä ensin sisältäsi. Siksipä onkin järkevämpää kääntyä itsensä puoleen, kuin hamuta pelastusta ulkopuolelta. Koska niinhän me useasti teemme(?) Odotamme, että ulkopuolinen maailma muuttuisi, että voisimme olla onnellisia. Että joku tulisi ja pelastaisi onnettomasta tilanteesta. Että ympäristömme alkaisi yht'äkkiä täyttää ne syvimmät toiveet, joita meillä on.

Olet vahvempi, kuin mitä luulet ja tiedät. Kaikki rakkaus ja eheys on jo sinussa. Niitä ei siis tarvitsekaan etsiä ulkopuolelta. Uskon, että tämän oivaltaminen on tie aitoon onneen ja rakkauteen. Tässähän tietenkin on sellainen juju, että meidän pitäisi ensin hyväksyä se, että olemme itse vastuussa itsestämme. Niin onnesta kuin rakkaudestakin. Ja niin myös kaikista niistä tunnekokemuksista, joita kaipaamme. Ei kukaan toinen. Kukaan toinen ei voi viedä pois huonoa oloasi. Kukaan toinen ei voi tarjota elämääsi suurempaa rakkautta, kuin mitä löydät jo itsestäsi.

Paljon on itselläkin vielä töitä tehtävänä, mutta uskon että suunta on oikea <3

<3 Merja

Pelko, etteivät siivet kanna

Tai vielä pahempaa, ettei niitä ole olemassakaan. Kun tiedostaa kohta olevan sen hetken, että täytyy vain ummistaa silmänsä ja hypätä. Tietämättä mitä siellä kielekkeen takana odottaa. Pitäisi vain luottaa siihen, että ne siivet tosiaan kantavat. Mutta miksi sitten pelkkä ajatuskin saa kädet hikoamaan ja sydämen hakkaamaan muutaman tahdin ylimääräistä? Samalla hetkellä ymmärtää kuitenkin myös sen, ettei ole enää vaihtoehtoja. Ne on koluttu läpi jo aikoja sitten.

Pelko. Tuo kaikille ihmisille ja eläimille tuttu tunne, jonka tarkoitus on suojella meitä vaaralta. Se on siis elintärkeä ja luonnollinen osa elämää. Mutta mitä, kun se alkaa rajoittaa ja ohjata elämäämme? Mitä kaikkea teen (tai jätän tekemättä) siksi, että pelkään? Tietämättä edes tarkalleen, mitä. Elämää? Toisten reaktioita? Hylkäämistä? Epäonnistumista? Tuttu on turvallinen, vaikka se olisikin kamala. Tuntematon on pelottava, koska emme tiedä mitä se pitää sisällään.


Tässä muutamia asioita, jotka ovat helpottaneet omassa kamppailussani mörköjäni vastaan.

 Päästä irti loputtomista odotuksista ja kontrollista. Meillä ihmisillä on tietty kuva siitä, miten asioiden kuuluisi mennä. Sitten kun ne eivät menekään juuri niin, ahdistumme ja alamme syyllistää itseämme.

Luota siihen, että asiat kyllä menevät juuri niin kuin niiden pitääkin mennä. Elämä opettaa sinua ja kaikella on tarkoituksensa (vaikkei sitä heti ymmärtäisikään). Suunnitelmia ja tavoitteita on hyvä olla, mutta lopulta sinun pitää vain luottaa.

Tämäkin menee ohitse. Kaikki on väliaikaista. Niin hyvä, kuin paha.

Anna anteeksi sekä itsellesi että muille. Älä anna katkeruudella sijaa elämässäsi. Se, jos mikä, myrkyttää sinut. Ja sitä paitsi, olet todellakin ansainnut kaiken sen hyvän, josta unelmoit! Joten anna nyt itsellesi anteeksi, ettei elämä mennyt niin kuin kuvittelit sen menevän. Hyvää on tulossa.

Olet selvinnyt pahemmastakin. Tämä tieto helpottaa itseäni suunnattomasti. Jos olen selvinnyt tähänkin asti, miksi ihmeessä en selviäisi jatkossakin?

Ole kiitollinen . Kaikesta mitä sinulla on ollut, mitä sinulla on ja mitä sinulla tulee olemaan. Jos tilanne on kamala, voi kiitollisuuden aiheita olla vaikea löytyy. Mutta tässä yksi; kokeile pulssiasi. Olet elossa.

Mitä enemmän kohtaat vaikeuksia, sitä enemmän opit itsestäsi. Ja sitä korkeammalle tulet nousemaan, kun uskallat vihdoin aukaista ne siipesi.


+ Tee sellaisia asioita, joista tiedät saavasi hyvää oloa; liiku, joogaa, meditoi, lue, kuuntele musiikkia. Ihan mitä vain <3 Niin, ja anna ystävillesi ja läheisillesi mahdollisuus olla tukenasi. Itse olen siinä mielessä onnellisessa asemassa, että olen saanut elämääni niin ihania ystäviä, että tiedän heidän aina seisovan tukenani.

"You have to keep breaking your heart until it opens."  -Rumi

Kohta on aika.


<3 Merja

Hengitä, kaikki järjestyy

Huomaan toistavani mielessäni affirmaatioita (voimalauseita), useasti päivän aikana. Hengitä. Tulipa vastaan mitä tahansa sinä selviät. Tämä kaikki tapahtuu vain siksi, että parempaa on tulossa. Ja ennen kaikkea parempaa on tulossa, koska sinä ansaitset sen!

Lueskelin blogia taaksepäin ja kylläpä se onkin ollut yhtä tervassa tarpomista viime ajat! Silti sieltä näin jälkikäteen on nähtävissä selkeä polku; jotakin kohti ollaan oltu menossa koko ajan. Mutta tilanteen ollessa päällä, sitä ei useastikaan näe. Tai näkee, mutta ei halua ymmärtää eikä uskoa. Meillä ihmisillä, kun tuntuu olevan joku käsittämätön halu, tapella tuulimyllyjä vastaan. Tai ainakin minulla. Myönnetään että saattaa johtua, ajoittain järjettömiä mittasuhteita saavasta, itsepäisyydestä. Päätän, että jokin asia on hyvin ja sittenhän se saakeli on hyvin! Vaikka sydän olisi jo alkumetreillä sanonut, että nyt rymistään vitikkoon ja lujaa. Intuitio yrittää ohjata tilanteesta pois kerta toisensa jälkeen, mutta e-hei. Kun kerta olen päättänyt, että tässähän ollaan, niin sittenhän siinä ollaan. Niin kauan aikaa, kun henki pihisee. Olipa sitten sisällä, kuinka paha olo tahansa. Mutta nyt on tultu siihen pisteeseen, että loputon pakoon juokseminen ja asioiden kieltäminen saa riittää. Ilmeisesti sitä tosiaan on niin kovakalloinen, että  päätänsä pitää aikansa siihen seinään hakata.

Mitäpä, jos nyt vaan Merja muistat hengittää ja luottaa siihen, että maailma todellakin kantaa sinua. Tämä on juuri se oppiläksy, mikä sinun pitää käydä läpi. Lakkaat kontrolloimasta kaikkea ja otat vastaan, mitä tuleman pitää. Lopeta panikointi ja pelkääminen, niistä tuskin on sinulle mitää hyötyä. Avoimin mielin ja sydämin tästä lähtien. Upeita kokemuksia ja seikkailuja on edessä päin <3

<3 Merja

Metsän uumenissa

Ihan ensimmäisenä; kiitos ihanasta palautteesta Kotilääkäri -lehden juttua koskien! <3

Silloin kun tuntee olevansa ihan jumissa, itsensä ja omien ajatustensa kanssa, on hyvä palata perusasioiden ääreen. Ja minulle se eheyttävin paikka löytyy luonnosta. Olen tästä kertonut aiemminkin, mutta nyt on taas hyvä hetki palata tähän. Olipa se sitten jokitörmä, muutoin kaunis maisema tai metsä, tajuan hetkessä oman pienuuteni. Kaikki on liikkeessä. Kaikki muuttuu. Mikään ei ole enää sekunnin kuluttua samoin, kuin nyt. Myös ajatukset ovat liikkeellä jatkuvasti. Mutta minun ja ajatusteni väliin ei silti voi piirtää yhtäläisyysmerkkiä. Olen jotain muuta. Ja vaikka se unohtuu välillä, luonnossa tajuan sen hyvin äkkiä. Samoin kuin sen, että kaikki on väliaikaista. Ihan kaikki. Näin myös se paha olo ja ahdistus, joka joskus tuntuu musertavalta. Mutta mikään ei ole turhaa. Kaikella on tarkoituksensa. Ei auta kuin hypätä elämän virtaan ja luottaa, että se kantaa sinne minne pitääkin. Ja että se matka on ollut juuri sellainen, kuin sen on täytynytkin olla. Kaikkine iloineen ja suruineen.

Hyvin onnistunut yhteiskuva :D

Näin sekavia sepustuksia toukokuun alkuun.

<3 Merja