Joogahaaste

Alkuvuodesta täällä bloginkin puolella kärvistelin käynnistysvaikeuksien kanssa. Tarkoittaen lähinnä siis sitä, että tuon joulu-uusi vuosi -akselin aikana irtauduin vähän turhankin hyvin rutiineista. Ja nimenomaan rutiineista joogassa. Yhtäkkiä huomasin, että olikin jotenkin toooodella vaikea aloittaa harjoittelua. Ja silloinkin, kun sitten sain aikaiseksi joogia, pysyttelin visusti siellä omalla mukavuusalueella; tehden sellaisia kivoja asanoita, joissa olen jo muutenkin hyvä. Jotakin siis piti asialla tehdä, koska kaikista lajeista jooga on ollut parasta selälleni. Sehän voi äkikseltään kuulostaa hassulta, että tällainen tyyppi, jolla on selässä rautakanki, saa eniten apua juuri tästä lajista. Mutta jooga on mahtavaa senkin vuoksi, että sitä tehdään oman kropan ehdoilla; jos johonkin ei taivu, ei tarvitse repiä itseään väkisin.

Jooga-asanoita/ -harjoitusohjelmiahan on kirjat ja netti pullollaan ja jos on perusterve ihminen, voi ihan hyvin aloittaa kotiharjoittelun niillä. Oman selkähistoriani vuoksi halusin kuitenkin, että ammattilainen tekee minulle ohjelman. Ja muutenkin kyllä suosittelen aluksi esim. tunneille menemistä. Itse nimittäin on vaikea hahmottaa, onko linjaukset asanoissa kunnossa. Niinpä siis käännyin Joogastudio Oulun Matin puoleen. Ja miksi juuri hänen? Olen testaillut eri joogasuuntauksia ja hänen opettamansa, voimallisen hathan, olen huomannut soveltuvan itselleni ja selälleni parhaiten. Muitakin tyylejä aion ehkä sekalaisesti jatkaa, mutta tähän omaan "haasteeseeni" halusin ehdottomasti tämän. Matin kanssa siis käytiin yhdessä läpi tavoitteita. Halusin nimenomaan kehittää lihasvoimaa noilla heikoilla alueillani, mm. lapatuessa, mutta voiman kasvattaminen koko kropassakaan ei olisi pahitteeksi. Yksi tavoitteista on myös se, että joogasta tulisi jokapäiväinen ystäväni.

Siinä se nyt on!

Eilen harjoitusohjelma käytiin asana-asanalta läpi (asana> asento). Aurinkotervehdyksen lisäksi (kuva alla), ohjelmaan kuuluu hengitysharjoitus, 19 asanaa ja loppurentoutus. Aikaa tähän kaikkeen kuluu n.60-75 min. Kovin sitä tunsi tunsi itsensä jäykäksi, kun ei säännöllisesti nyt ole jooginut. Mutta suht hyvin meni, ainakin opettaja kovasti yritti niin vakuutella :D Linjaukset pystyttiin yksityistunnilla katsomaan hyvin tarkkaan ja käytiin läpi, miltä mikäkin kehossa tuntui. Olo kyllä oli tunnin jälkeen parempi kuin hyvä! Sekä fyysisesti että henkisesti.

Nyt on siis edessä seuraavat 30 päivää tiukkaa settiä. Sitoutumistahan se vaatii kyllä. Ja mistä aika? Sanotaanko, vaikka niin, että jostain sen halutessaan kyllä aina löytyy. Itse aion nipistää sen aamuista. Itse en halua missään nimessä siihen tilanteeseen, että tulevaisuudessa joutuu jossittelemaan, olisiko pitänyt oman terveyden eteen tehdä enemmän. Ja siitä saisi sitten syyttää ihan itseään. Joten jos tällaisella saan lisättyä omaa hyvinvointiani (sekä fyysistä että henkistä), niin antaa tulla vaan.

Mielenkiinnolla seuraan, mitä tässä kuukaudessa kehossa tapahtuu. Ihan taatusti kehitystä. Ja nimenomaan kokonaisvaltaista sellaista, koska joogahan ei todellakaan ole pelkästään fyysistä, vaan vaikuttaa hyvällä tavalla sinne mielenkin puolelle.

<3 Merja

Tässä juttua, kun kävin testaamassa Joogastudio Oulua ensimmäistä kertaa!

Kosketuksen voima

Tuli ystäväni kanssa puhetta siitä, kuinka avuttomaksi hän tuntee itsensä silloin, kun näkee minun kieriskelevän tuskissani. Hän kun tosiaan on nähnyt niitäkin tilanteita useamman kerran; on käynyt katsomassa minua sairaalassa jne. "Kun ei osaa tehdä eikä sanoa mitään". Mietin sitten, että mitä sitä toinen voi tosiaan siinä tilanteessa tehdä? Ja pohdiskeluissani tulin siihen tulokseen, että parhaiten auttaa läsnäolo ja kosketus. Läheisyys ja kosketus kun ovat ihmisen perustarpeita ja tällaisissa tilanteissa niiden merkitys mielestäni vain korostuu. Ei välttämättä siis tarvitsekaan osata sanoa mitään järkevää.

Kosketuksessa vain on tietty taika. Sillä voi viestittää niin sympatiaa, osallistumista "kuljen rinnallasi" kuin rohkaisuakin "jaksa vielä, kyllä sinä selviät". Kipuilija ei näin tunne olevansa yksin tilanteessa, jossa sanallisia viestejä ei useastikaan edes pysty ottamaan vastaan. Parasta tukea olen kokenut saavani silloin, kun läheinen on vain istunut vieressä ja silitellyt selkää, hiuksia tai pitänyt kädestä kiinni. Voi tietenkin jonkun korvaan kuulostaa omituiselta, mutta näin se vaan on. Ainakin omalla kohdallani. Tästä asiasta ei ole läheisten ihmisten kanssa edes puhuttu, mutta siitä on monen kanssa automaattisesti tullut toimintatapa; äitikin on lukuisia kertoja istunut sairaalasängyn vieressä ja vain koskettanut. Tämä auttaa edes hieman rentoutumaan ja tuntemaan itsensä levollisemmaksi. Onpa joskus käynyt niinkin, että en ole saanut unta hevoskuurilla unilääkkeitäkään, mutta kun läheinen ihminen on ollut läsnä ja pitänyt hellästi kiinni, olen nukahtanut hetkessä. Siinä on useastikin ihmisparat istuneet pitkiäkin aikoja sairaalasängyn vierellä :)

Olisi mahtava, jos jossakin vaiheessa myös hoitohenkilökunta kiinnittäisi tähän asiaan enemmän huomiota. Eikä sen tarvi olla mikään iso juttu. Sekin riittää, että koskettaa vaikka olkapäätä tm. Tällä jo viestittää mm. sympatiaa ja ymmärrystä ihan eri tavalla. Toki on myös ihania poikkeuksiakin olemassa hoitajissa ja lääkäreissäkin se täytyy muistaa <3

pohdiskelija

 <3 Merja

Testissä Aito ote

Kävin tänään pitkästä aikaa hieronnassa. Tai pelkkä 'hieronta' sanana ei kuvaa tarpeeksi hyvin, Aidossa otteessa saamaani hoitoa. Kokemus kyllä oli todellakin kokonaisvaltaista hoitoa isolla H:lla ja siinä rentoutui sekä keho että mieli. Ja rehellisesti voin sanoa, että oli ehdottomasti yksi parhaista testaamistani hieronnoista/ hoidoista!

Ullasta huomaa heti, että hän tekee työtänsä suurella sydämellä. Ja se näkyy kaikessa! Miellyttävästä hoitolan tunnelmasta, aina monipuolisiin hoitovaihtoehtoihin. Vai kuinka monessa paikassa, tänä päivänä törmää mm. saunaterapia -perinnehoitoihin tai kuppaukseen? Tämän ihanaisen saunahaltijattaren koulutuslista onkin aika vaikuttavaa luettavaa; saunaterapiaa, suklaahierontaa, fysioterapiaa (opiskelee parhaillaan). Noin niinkun muutamia mainitakseni. Eikä se jää pelkästään mustaksi valkoisella, vaan yhdistyy kokonaisvaltaiseksi kokemukseksi asiakkaalle. 

Tarjolla monipuolisesti myös erilaisia saunatuotteita

Ja voin lämmöllä suositella myös kipukroonikko-selkävammais-sisarillenikin. Aito ote tarjoaa taatusti ammattitaitoista ja juuri kullekin räätälöityä hierontaa tm. Seuraavaksi taidankin testata kuppausta. Jaiks! Mielenkiinnolla odotan :) 

Tästä kokovartalohieronnasta jäi kyllä niin hyvä fiilis! Ja ehdottomasti iso plussa, että hoito alkoi jalkapohjien hellävaraisella hieronnalla (tämä tietenkin vain asiakkaan halutessa). Keho ja mieli kiittää <3

Aidon otteen tuotetarjontaa

Käykäähän kurkkimassa Aidon otteen nettisivut!

<3 Merja

5 huomiota alkoholittomasta elämästä

Muutaman kuukauden kuluttua, tulee täyteen viisi vuotta siitä, kun viimeksi join alkoholia. En miellä itseäni kuitenkaan absolutistiksi. Tai pikemminkin, en koe tarvetta luokitella itseäni mihinkään tiukkaan kategoriaan. Saattaahan olla, että joku päivä nautinkin oluen tai viinilasin, mutta nyt ei vain tee mieli. Minua ei haittaa pätkääkään, että muut juovat. En kyllä muutenkaan tykkää moralisoinnista. Mutta mitä sitten olen oppinut tästä ajasta?

1. Suomessa pitää selitellä juomattomuuttaan. Ensin kysytään, että monennellako kuulla olen raskaana. Sitten tivataan, että "no miksi et muka sitten juo?" Ja vastaukseksihan ei riitä pelkkä "en vain juo, that's it". Koska täytyyhän sille herranjestas olla joku todellinen syy! Sehän on muuten vallan epäilyttävää touhua tuo selväpäisyys. Niin, ja en kuvittele olevani jotenkin parempi ihminen, kun en käytä alkoholia. Tällaisenkin väitteen kuulin kerran.

2. Känni on mahtava tekosyy. Voi tehdä ja sanoa, mitä haluaa ja milloin haluaa. Sitten voi seuraavana päivänä selittää, että oli vain niin humalassa. Ihmiset tekevät loukkaaviakin asioita ja känni riittää selitykseksi näille. Ei! Kyllä se edelleenkin on vain tekosyy. Sanonkin kaikille, että onnistun kyllä kämmäilemään ihan tarpeeksi selvästä päästäkin. Hmmm, sehän on toisaalta huono puoli, että muistaa vielä seuraavanakin päivänä ne omat toilailut :D

3. Mahtava kun ei ole krapulaa! Ei tarvitse potea, sitä kahden päivän huonoa oloa enää. Eikä näin ollen mene hukkaan ne krappepäivät. Onhan se, humala ja krapula, aina keholle shokkitila. Joten ei kait se ole ihme, että se huono olo kesti useamman päivän. Morkkiksen kyllä saa sitten hommattua ilman känniäkin.

4. Hauskaa voi todellakin pitää ilman viinaa. Käyn edelleen kavereiden kanssa istuskelemassa iltaa, keikoilla, festareilla jne. Osaan ottaa rennosti ja "pölijäillä" kyllä selvänäkin. Lähipiirillä meni aluksi jonkin aikaa totutella juomattomuuteeni. Nyt se ei onneksi hetkauta ketään suuntaan eikä toiseen.

5. En kaipaa pätkääkään alkoholia tai humalaa. Voishan se olla ihan ok nauttia lasillinen viiniä silloin tällöin, mutta kun ei haluta. Ei edes sitä yhtä. En koe jääväni paitsi mistään. Joten en näe mielekkääksi väkiselläkään juoda.

Otetaan rennosti kukin tyylillään :)

<3 Merja

Pitääkö kaikki antaa anteeksi?

Viikonlopun aiheena LCA:ssa oli "henkinen hyvinvointi". Ja kylläpä taas sohittiin, joitain omia kipupisteitä. Toisaalta raskasta, mutta toisaalta hirvittävän helpottavaa. Yhtenä osiona oli anteeksianto. Ja eihän se aiheen käsittely sinne koulun penkillä jää, vaan seuraa mukana kunnes ne lukot jossakin vaiheessa aukeaa. Mietin illallakin tuota anteeksiannon vaikeutta ja nimenomaan vaikeutta antaa anteeksi itselleen. Se on se oma kipupiste. Osaan suht hyvin olla armollinen muille, antaa myötätuntoa ja lopulta antaa myös anteeksi. Myös kipeissä ja loukkaavissa asioissa. Toisaalta siihen on myös itsekäs syy; en halua että asiat jäävät kalvamaan mieltäni. Takaraivoon kummittelemaan jäädessään, ne nimittäin voivat aiheuttaa turhaa kaunaa, vihaa ja katkeruutta. Aina ei voi edes odottaa sitä anteeksipyyntöä, vaikka toinen olisi loukannut kuinka pahasti. Kaikki nimittäin eivät osaa pyytää anteeksi. Tai he näkevät asian ihan toisin, kuin sinä itse ja jos on ihan eri näkemys asioista, voi toisen olla mahdoton pyytää anteeksi. On myös olemassa niitä tilanteita, joissa koen että ei ole tarvetta antaa anteeksi toisen tekoja. Teot ja sanomiset ovat niin hirveitä (ja toistuvat kerta toisensa jälkeen), että olen kokenut parhaaksi tuupata kyseisen ihmisen pois jopa ulkokehältäni. Tämä valitettavasti tarkoittaa sitä, että en ole myöskään tekemisissä minulle tärkeän ihmisen kanssa, mutta jotkut rajat on pakko vetää. Jossakin vaiheessa koin todellista vihaa kyseistä ihmistä kohtaan, tunsin kostonhimoa ja toivoin yleensäkin kaikkea pahaa hänelle. Sitten koin vapautumisen tunteen; minun ei tarvitsekaan sietää kaikkea! Minun ei tarvitse kantaa mukanani sitä pahaa oloa, mitä tämä toinen ihminen minussa aiheuttaa. Tajusin, että vahingoitan vain itseäni. En enää toivo pahaa hänelle, jopa jossain määrin voin tekoja ymmärtääkin. Anteeksi en ole kuitenkaan antanut, vaikka asiat olenkin käsitellyt niin, etteivät ne vaivaa minua enää. Pitääkö siis kaikkea edes antaa anteeksi? Ovatko jotkin asiat niin hirveitä, etteivät ne ansaitse anteeksiantoa?

Mutta miksi se anteeksianto itselle sitten on niin vaikeaa? Olen ennen ollut sellainen, että olen vatvonut omia "kämmejäni" tolkuttoman pitkään. Oikein ruoskinut itseäni niistä. Sillä ei ole ollut edes merkitystä ovatko ne olleet isoja vai pieniä mokia. Tai ovatko ne kenenkään muun mielestä edes olleet mokia. Sitten olen kantanut niitä mukanani ja sättinyt itseä niistä. Yksi iso asia, mistä olen itseäni syyllistänyt, on se etten voinutkaan jatkaa opintoja yliopistossa. Tai ammattikorkeakoulussa. Tai ammattikoulussa. Kaikki asteet kun tuli kokeiltua, mutta fysiikka petti joka ainoa kerta. Miksi sitäkin ei olisi voinut kääntää kannustavaksi puheeksi itselleen; "onpa hienoa, että jaksoit kerta toisensa jälkeen kuitenkin yrittää!". Sitten on niitä lukuisia pienen pieniä asioita arjessa, joita ei itseltään hyväksy. Toisilta kyllä osaan pyytää anteeksi, mutta itseltäni se on huomattavasti vaikeampaa. Sekin taito on pitänyt opetella, vaikka se edelleenkin on välillä vaikeaa. Parhaani kuitenkin yritän, että oppisin myös antamaan sitä armoa itselleni. Tehokas ja helppo keino opetella tätä taitoa, on affirmaatiot eli voimalauseet. Esim. "Minä annan sinulle anteeksi Merja". Lausetta toistetaan hiljaa mielessä n.20 kertaa. Voi kuulostaa liian yksinkertaiselta, mutta toimii! <3

Ronja odottaa aurinkoa nousevaksi

Tällaiset mietteet tähän päivään :)

<3 Merja

Tassuterapeutit työssään

Lukijalta sain idean tehdä postauksen, näistä minun pikku toheloistani. On ihan tehty tutkimuksiakin lemmikkieläinten positiivisesta vaikutuksesta ihmisen terveyteen, niin fyysiseen kuin psyykkiseenkin. Se näkyy esim. verenpaineen ja stressin laskuna. Ja itse kyllä allekirjoitan tämän ihan täysin! On ollut aikoja, että olen ollut todella heikossa kunnossa ja varsinkin Ronja on ollut suuressa roolissa jaksamiseeni. Enkä pelkästään tarkoita ilmeistä fyysistä puolta; lenkkeilyä, joka on pitänyt kunnon kohtuullisena vaikeampinakin aikoina. Vaan elämä olisi ollut huomattavasti yksinäisempää ja turvattomampaa ilman tätä ihanaa neitiä. Uskonkin vakaasti, että lemmikit tulevat elämäämme tietystä tarkoituksesta. Niillä on suurempi rooli elämässämme, kuin ihmiset osaavat ajatellakaan. Ja vuosi sitten saimme Onni-kissan meille, joka taas on opettanut sekä Ronjaa että minua mm. kärsivällisyyteen ;)

Vaikka nämä karvakamut ovat kuvien muodossa esiintyneet paljonkin blogissa, lienee "virallinen" esittely paikallaan. Saanko siis esitellä Ronja (Aireddan Vesba) "The Tassuterapeutti". Kohta 8 vuotias saksalainen, jonka kanssa ei tarvitse edes käyttää sanoja; ymmärtää kaiken jo pienimmistä eleistä ja ilmeistä. PAITSI, kun tulee juoksuaika, silloin koetellaan akan hermoja ihan tosissaan; yht'äkkiä ei sitten ymmärretäkään yhtään mitään, ei varsinkaan sanoja tai käskyjä. Tietää kipukohtauksien tulon paljon ennen minua. Tämä näkyy mm. siinä, että yrittää paimentaa minut pois lenkiltä/ metsästä. Ja kun olen kipeämpänä kotona, ei jätä hetkeksikään yksinään, vaan seuraa joka paikkaan (huom. JOKA paikkaan, mm. vessaan). Ehkä hieman saattaa joskus häiritä, kun neiti tuijottaa metrin päässä huolestuneena ja jos vilkaiseekaan sinne päin, tulee hillitön pusukohtaus saman tien :) Yhteistä lempipuuhaa meillä on Ronjan kanssa, pakata eväät reppuun ja lähteä metsään patikoimaan.

Ronja vahtivuorossa

Kuka se nyt paljaalle mättäälle istuisi, jos on "penkkikin"?

Sitten tuleekin meidän perheen uusin tulokas, eli Onni-poika. Reilun vuoden vanha maatiaiskilli, jossa täytyy olla joko Norjalaista metsäkissaa tai ilvestä. Tai oravaa. Tai jotakin muuta tupsukorvaa. Kyllähän se vähän hurjalta tuntui, että tullessaan meille Onni olisi mahtunut Ronjan suuhun, mutta siinä ne vain leikkivät kahdestaan. Ovatkin tätä nykyä parhaat kaverukset ja jos ovat erossa toisistaan, on tervehdysrituaalit ehkä jopa hieman huvittavaa katseltavaa. Tälle parivaljakolle saa nauraa, joka ainoa päivä. Kipeänähän ei useasti naurata yhtään mikään, mutta näitä kahta ei kyllä voi vastustaa. On meinaan välillä ihan vähän älyvapaata touhuilua! Ja naurullahan on tunnetusti hyviä vaikutuksia meihin ihmisiin. Meidän kolmen yhteinen harrastus on muuten jooga (ja meditointi). Saattaahan se välillä häiritä, kun istuskelet silmät kiinni lotusasennossa ja yht'äkkiä roikkuukin "pikku-killi" kynsin ja hampain kädessä kiinni. Tai sitten nämä molemmat vaan haluavat ängetä just siihen matolle (pitääkin ilmeisesti hankkia isompi alusta). Ja kateutta tietysti herättää tuo Onnin taipuisuus, mitä ihmeellisimpiin asanoihin ;) Mutta on ihan kiva yhteinen harrastus, suosittelen!

Onni on meidän perheen hortonomi.

Rennosti vaan!

Missä luuraa Onni? Ronja muuten "hiukan" säikähti, kun yks kömpi tuolla peiton alla :D

Onneksi on ymmärretty eläinten suuri vaikutus meihin ihmisiin. Suomessakin on esim. kaverikoira-toimintaa, jonka tarkoitus on nimenomaan tuoda iloa ja piristystä ihmisille. Kaverikoiraohjaajat vierailevat koiriensa kanssa esim. lasten, kehitysvammaisten ja vanhusten luona erilaisissa laitoksissa, kouluissa, päiväkodeissa ja tapahtumissa. Eikä hyvät vaikutukset tule ainoastaan koirien kanssa kanssakäymisellä, vaan samalla tavalla myös muiden eläinten. Esimerkillistä, että ihmiset jaksavat vapaahtoisesti tehdä tällaista hienoa työtä! Lisää kaverikoiratoiminnasta Kennelliiton sivuilta.

<3 Merja

Miksi muuttaa lämpimään? -top 5

Huomaan enenevässä määrin kallistuvani sille kannalle, että ensi talvea en näillä leveysasteilla tule viettämään. Ainakaan kokonaisuudessaan. Ai miksi? No tässäpä muutamia syitä.

 1. Kylmyys pahentaa hermosärkyjä ja kramppeja merkittävästi. Tästä johtuen talvet muuttuvat vuosi vuodelta vaikeammiksi sietää. Oikein kirpakan pakkasen paukkuessa nurkissa, voi tuntea kuinka keho rusentuu kasaan rusinan lailla ja hengitys muuttuu vaikeammaksi. Ennen olin vakaasti sitä mieltä, että on vain pukeutumiskysymys, mitä pakkasilla voi tehdä. No, en ole enää!

2. Liposat kelit. Eilen, kun omakin piha muuttui luistelukentäksi, mietin onko tässä enää mitään järkeä. Vaikka kuinka olisi piikit kenkien pohjissa, ei tarvitse kuin yhden nitkahduksen ja löytää itsensä mummojen seurasta päivystyksestä. Ja sitten siitä toipuessa saattaakin vierähtää viikko tai pari. Saatika, jos tupsahtaa kumolleen saakka. Hrrr, parempi kun ei edes mieti sitä vaihtoehtoa.

3. Talven pituus. Ei olisi mitään ongelmaa, jos kesä kestäisi 8 kuukautta ja muut vuodenajat jakaisivat loput kuukaudet. Mutta onko mitään järkeä odottaa sitä kesää, jota pahimmillaan ei edes kunnolla tule?

4. Jäätävä tuuli. Vielä yhdistettynä siihen pakkaseen. Tarviiko sanoa enempää siitä, mitä se tekee hermovaurioalueille?

5. Kevään lapsena rakastan aurinkoa! Täytyy tunnustaa, että pimeys ja harmaus on itselle myrkkyä. Varsinkin yhdistettynä noihin muihin yllämainittuihin asioihin. Ja siinä tosiaankin saa pitää huolen vitamiinien nauttimisesta, että jaksaa pysytellä suht positiivisena.

Tässäpä päällimäiset ajatukset. Ehkä saattaa taustalla piillä lievä ärsytys eilisestä horjahduksesta, mutta kyllä näitä on tullut mietittyä tässä taas muutenkin. Hyviäkin puolia Suomen talvessa kyllä on, mutta ne eivät hirveästi mieltä lämmitä, jos makaa kipeänä sängyssä. Ja kokemus on osoittanut, että jo muutama viikko etelän lämmössä parantaa tilannetta huomattavasti. Nyt onneksi pahin on takana ja ihana kevät tuloillaan!

tassuterapeutilla riittää talvisin töitä <3

<3 Merja 

Kehokuuri: päivä 16.

Ja hyvin menee edelleen. Tai ei pelkästään hyvin, vaan loistavasti! Enää ei ole ollut päänsärkyä eikä väsymystä. Ja jos ihan rehellisiä ollaan en edes muista, milloin olisi ollut näin hyvä olla. Virtaa riittää ja se tuntuu vaan lisääntyvän, mitä pidemmälle edetään. Tässä onkin tulossa isoja projekteja kevääksi ja kesäksi, joten sitä energiaa tarvitaankin! En ihan vielä voi paljastaa enempää näistä, mutta mahtavia juttuja on tulossa. Ja ei tiedä, mitä kaikkea ne vielä poikivat. Kerron sitten niistä enemmän heti, kun voin.

Mutta itse kuurista vielä sananen. Uskon, että vuoden vaihteen aikaan hankittu sokeriaddiktio, on nyt selätetty! Ja kuonaa on tullut ulos ihan, hmmm. kiitettävästi :) Jännä juttu, että sitä ei ole itse edes tajunnut sitä raskasta oloa, joka on vaivannut. Nyt vasta, kun se on hävinnyt sen ymmärtää. Sama asia pätee turvotukseen, jota ei varmasti ole minusta nähnyt ulospäin kyllä kukaan mukaan. Suurin syypää näihin vaivoihin taitaa itsellä olla nuo lääkkeet, joita on joutunut käyttämään vuosia. Ne kun tahtovat happamoittaa kehoa, ja hapan keho on sitten kiva kasvualusta kaikelle ei-toivotulle. Taidankin ottaa tavaksi tehdä tämän kuurin kerran vuodessa. Saa vähän tasapainoa tähän hommaan.

Suunniteilla muuten on, että kokoan porukan ihmisistä, jotka haluavat tehdä tämän kehokuurin ja valmennan heitä. Siinä on sitten sen porukan ja minun tuki; ei tarvitse yksin puurtaa kenenkään. Jos haluat mukaan ota yhteyttä sähköpostilla (merja-kokko(a)hotmail.com) Olipa se syy sitten painon pudottaminen, terveydelliset ongelmat tai ihan vain kehon tasapainottaminen, joukkoon mahtuu kaikki!

maittava aamiainen: itsetehtyä luonnonjugurttia, mustikoita, siemeniä ja banskua

virtaa riittää!

<3 Merja

Uskalla unelmoida

Olen vallan ylpeä itsestäni! Pikku hiljaa sitä näköjään voi kouluttaa itsensä takaisin unelmointiin. Meni pitkä aika, karkeasti sanottuna ehkä jopa vuosia, etten uskaltanut kunnolla haaveilla. En nyt tarkoita mitään pilvilinnoissa elämistä, vaan sitä että uskaltaa haluta itselleen parasta mahdollista elämää. Osittain epäonnistumisen pelko varmaan kumpuaa lapsuudesta ja tyydyttämättömistä tarpeista (keittiöpsykologi-minäni diagnoosi). Tästä raapaisinkin pintaa jo aiemmin täällä. Lisäksi tähän unelmavajeeseen oli muitakin syitä. Olin yrittänyt niin useasti, ja yhtä useasti epäonnistunut, koulua (-ja), töitä, harrastuksia jne. Mutta terveys ei kestänyt, kivut kävivät sietämättömiksi, vauriot pahenivat tai seinä nousi muuten vaan vastaan. Romahdusten jälkeen, kun oli hajonnut miljoonaan palaseen, se itsensä kasaaminen kävi aina vain vaikeammaksi ja lopulta ei enää halunnut ottaa riskiä. Varoi haaveilemasta itselleen enää mitään, tyytyi tyytymättömyyteen. Ja tälloin kyseessä ei ole mikään, paljon puhuttu hetkessä elämisen taito, vaan pelko. Pelko siitä, että joku kerta ei enää jaksakaan keräillä niitä sirpaleitaan.

Mutta nyt se taito on palannut! Ja ihmeellistä kyllä nyt ne unelmat alkavat käydä myös toteen! Vaikka ne vielä pari vuotta sitten olisivat tuntuneet täysin absurdeilta jo pelkästään ajatuksen tasolla. Palaset tuntuvat vain loksahtelevan paikoilleen, maailma tuo eteen oikeat ihmiset oikeaan aikaan ja yht'äkkiä kaikki tuntuukin ihan selvältä. Uskon siihen, että kun uskaltaa unelmoida ja tosissaan haluta jotain, myös alitajunta alkaa työskennellä, niin että sinulla on mahdollisuus saavuttaa se haluamasi. Valitettavasti tämä toimii myös toisinpäin ja alitajunta voi alkaa sabotoida unelmiasi, jos et usko mahdollisuuksiisi. Ilolla ja kiitollisena otan vastaan kaiken, mitä on tuloillaan <3

<3 Merja, nykyinen innokas haaveilija, entinen tyytyjä.

Ps. Unelmoikaa (allekirjoittanut suosittelee)

Murehtiminen ei huomista paremmaksi tee

Tulin jälleen siihen tulokseen viime viikon lääkärikäynnin jälkeen. Kyseessä oli siis ihan rutiinikäynti selän suhteen. Siinä valkotakkista vastapäätä istuessani, tajusin yhden asian; kuinka tilanne on muuttunut muutaman vuoden aikana. Ennen odotin näitä käyntejä, kuin kuuta nousevaa. Odotin vastauksia, odotin parannuskeinoja, hoitoja, leikkauksia tai yleensäkin jonkinlaista helpotusta tilanteeseen. Sitten seurasikin pettymys, monen viikon depis ja paskat fiilikset. Ennen tämä viimeisinkin käynti olisi ollut laukaiseva tekijä turhautumiselle ja pettymykselle. Mitään muuta ei voida tehdä, kuin odottaa, että seuraava leikkaus on pakollinen. Tai että muut vaivat pahenevat; väilevyn pullistuma tai repeytymä, rappeumat, hermosäryt jne. Niin, ja onko lääkevarastot kunnossa. Tässäpä saldo tällä kertaa. Eli ei siis mitään uutta.

No nythän olisi siis otollinen aika murehtia seuraavaa leikkausta. Varsinkin kun kirurgin mukaan on 90% :sen varmaa, että hermosäryt siirtyvät uudellekin alueelle. Ja isommat luudutusleikkaukset, eivät muutenkaan ole ihan pikkujuttuja. Leikkauksista toipuminen on ollut ihan yhtä helvettiä ja kivut ovat näitten jälkeen vain pahentuneet. Ja miten tulevaisuus ja kaikki ne ihanat suunnitelmat? Mutta auttaako näitä asioita pyöritellä päässänsä, lietsoa itsensä paniikkiin ja menettää kykynsä nauttia tästä hetkestä? No ei todellakaan! En aio menettää mielenrauhaani, tulevaisuus tulee joka tapauksessa ja jos leikkaus on jossain vaiheessa pakollinen, sitten se on. Se minun märehtimiseni ei sitä asiaa muuta. Olen menettänyt siihen jo ihan tarpeeksi aikaa ja enää en sitä suostu tekemään. Ja koska ihminen on kokonaisuus, negatiivisuus voi kääntää oman mielen toimimaan sinua vastaan. Eivätkä kivut ainakaan helpota, se on varmaa! Teen siis kaikkeni sen eteen, että voin mahdollisimman hyvin, ja että selkänikin voi hyvin. Ettei tarvitse miettiä jälkikäteen, olisinko voinut tehdä jotakin enemmän terveyteni, mieleni ja selän hyvinvointini eteen. Siispä nyt lähdinkin lääkäristä hymyillen, kun ennen olisin viimeistään parkkipaikalla purskahtanut hysteeriseen itkukohtaukseen. Uskon vakaasti siihen, että olen saanut tämän elämän, koska olen tarpeeksi vahva elääkseni sitä. Pelataanpa siis mahdollisimman hyvin näillä korteilla, jotka on itselle jaettu :)

Katse tulevaisuuteen :)

nauraminen näille toheloille, tekee murehtimesesta vaikeaa

<3 Merja

Hengähdystauko

Tästähän tulikin kiireinen päivä! Valmennuksen tältä päivältä siirryttyä, ajattelin edessä olevan ihanan leppoisa keskiviikko. Ja ihana päivä on kyllä ollutkin, mutta hiukan hmmm. täyteläinen :) Ja niinhän se helposti käy, kun oikein innostuu jostakin projektista (lue: projekteista). Päivään onkin sitten mahtunut opiskelua, valmennuksien valmistelua, Fitline-infojen sopimisia, lenkki koiran kanssa, venyttelyjä ja vääntyilyjä ja kodin puuhia kerrakseen. Sitten sitä yhtäkkiä huomaa, että mieli alkaakin harhailla muualla, saman kappaleen saa lukea viisi kertaa eikä edelleenkään muista siitä mitään. Saatika, että selkää jomottaa ja silmiä hiertää koneella istuminen. Tässä vaiheessa on mahtava juttu, jos älyää pitää pienen hengähdystauon. Eikä sen tarvitse olla välttämättä mikään pitkä tauko, kunhan vähän aikaa ehtii hengähtää. Ottaa silmälasit pois nenältä, sulkee silmänsä, pyörittelee harteita ja hengittelee syvään. Jos mahdollista käy pienellä kävelyllä tai venyttelee kunnolla. Tai mikä itsestä sitten tuntuukaan mielekkäältä. Kunhan antaa itsensä vähäksi aikaa rauhoittua, ettei koko ajan käy ihan kierroksilla. Tämän jälkeen on huomattavasti helpompi jatkaa töitä. Ja parempi vaihtoehto mielestäni on suosiolla pitää 10 minuutin tauko, kuin väkisellä vääntää, siinä ei ainakaan itselläni tule kovin mahtavaa jälkeä.

Tänään siis katoin teen lempikupissa nätille tarjottimelle, sytytin kynttilän ja istahdin lampaantaljalle hetkeksi ihmettelemään ja hengittelemään. Jätin suosiolla puhelimen ja tietokoneen toiseen huoneeseen ja suljin oven perässäni. On ihan jees välillä pitää hetki ihan vain itselle. Ne on myös niitä arjen pieniä tekoja itselle ja hyvinvoinnilleen <3

Menossa mukana myös Onni

<3 Merja

Pelko epäonnistumisesta ja siitä vapautuminen

Tämä viikonloppu on hurahtanut lähinnä itseni valmentamisessa. Kyllä, ihan itse itseäni olen yrittänyt tutkiskella. Mutta niinhän sen kai täytyy mennäkin; ensin täytyy valmentaa itseään, ennen kuin voi valmentaa muita. Siitä tämä pieni hiljaisuus blogissakin johtuu, suonette anteeksi :)

Nyt kohteena on ollut epäonnistumisen pelko ja siitä vapautuminen. Tämä tuttu (ja turvallinen) pelko iski taas varomattoman kimppuun puun takaa. Nimittäin kesken visioinnin ja omien tulevaisuuden suunnitelmien luomisen lomassa, se alkoi nakertaa mieltä. Samantien se tuntui myös kehossa, kouraisi mahanpohjasta ja puristi rintakehän kasaan. Ei se onnistu kuitenkaan, ei sinusta ole siihen. Sitä se siinä taas kuiski korvaan, minkä ehti. Tulin siihen tulokseen, että nyt on pakko vähän rauhoittua miettimään, että mikä viesti tällä tunteella on minulle? Koska jokuhan sillä ilmiselvästi on. Ja jos se jää sinne kalvamaan ja syömään niitä unelmia, on niitä todellakin melkeinpä mahdoton saavuttaa. Sitten kun se pelko siellä aikansa vakuuttaa, että ei sinusta ole oikeastaan mihinkään mahtavaan, sitä jähmettyy. Eikä uskallakaan enää ottaa askelia kohti unelmaelämäänsä. Kielteisten tunteiden kieltäminen tai tukahduttaminen, ei pidemmän päälle ole kovinkaan hyvä ratkaisu; ne jää nakertamaan voimavaroja ja vaikuttamaan toimintaamme. Ja sitä en todellakaan halua. Niinpä tässä on viikonloppu pohdittu, haastateltu tätä pelkoa ja kirjoitettu tuntemuksia auki.

Tässä muutamia kysymyksiä, joita voi tunteelta kysyä:

-Milloin olen tarvinnut sinua ensimmäisen kerran?
-Mihin minä tarvitsen sinua?
-Mikä viesti sinulla on minulle?
-Tarvitsenko minä sinua vielä?

Tällaisia tehtäviä ennen on hyvä yrittää rentoutua esim. jollakin rentoutusharjoitteella, meditoimalla tai ihan sulkemalla silmänsä ja hengittämällä jonkin aikaa syvään ja hitaasti. Näin tunteiden viestit nousevat helpommin tajuntaamme ja niitä on helpompi purkaa.

Uskon, että tämän viikonlopun aikana olen saanut tätä omaa projektia taas eteen päin. Ja pitää muistaa, että kaikilla tunteilla on oma tarkoituksensa ja tehtävänsä. Niiden viestit selviävät kyllä, kunhan maltamme kodata ne. Negatiivisiakin tunteita voi opetalla kanavoimaan ja valjastaa ne hyötykäyttöön!

<3 Merja