Kun jotain puuttuu

Onko teillä lähipiirissä ihmistä, joka tietää kaiken kaikesta terveellisestä? Joku joka hifistelee superfoodeilla ja elää pelkästään vihersmoothiella? Omistaa värikkäät trenditossut ja kuntoilee ihan himona? On vieläpä hyvässä työpaikassa ja omistaa hienon auton. Ulkoisesti kaikki on hyvin, mutta puuttuu jotakin hyvin olennaista. Silmät ei loista, vaan niistä paistaa ehkä jopa hätä. Tämä nyt on hyvin, hyvin kärjistettyä, mutta ymmärrätte varmaan, mitä tarkoitan. Ihminen ei tarvitse kaikkea näitä ollakseen onnellinen. En tarkoita, etteikö kaikkea näitä voisi sisältyä onnellisen ihmisen elämään. En todellakaan! Sillä pidän itsekin värikkäistä trenditossuista, superfoodeista, hienoista autoista nyt puhumattakaan ;)

Entä, miten luulette, että käy kun tällainen ihminen, jolla ulkoisesti kaikki on "täydellisesti", joutuu vaikkapa liikuntakyvyttömäksi? Joutuu toisten armoille. Menettää kaiken sen, minkä varaan elämänsä on rakentanut. Mitä jää jäljelle? Joutuukin tutustumaan itseensä ja se ei suinkaan aina ole mukavaa puuhaa. Jokaisesta kun löytyy myös niitä pimeitä puolia, joita ei mieluiten tunnustaisi olevan olemassakaan. Mutta silti se tutustuminen itseensä todellakin kannattaa. Itse jouduin silloin vuosia sitten tilanteeseen, että edellisellä viikolla olin vielä sosiaalinen, iloinen nuori nainen, joka söi terveellisesti ja treenasi vähintään neljästi viikossa. Tämän nuoren tulevaisuus näytti kaikin puolin hyvältä! Viikkoa myöhemmin olinkin se, joka oli täysin toisten armoilla; sinut pestiin, syötettiin, juotettiin, käännettiin. Muutamien viikkojen päästä pääsi jo jonkin verran kävelemään, mutta suurimmaksi osaksi sitä oli sidottu siihen saakelin sänkyyn! Ja ennen kaikkea oli sidottu siihen oman päänsä sisältöön! Ja kun tilaisuus oli koittanut, niin sieltähän alkoi pompsahdella pintaan kaikki se, mitä oli yrittänyt jemmata syvimpiin sopukoihin. Aivan kuin ei olisi riittänyt jo se, että oli kipeä 24/7. Ajoittain tämän nuoren tulevaisuus taas näytti hyvinkin synkältä. Sitten alkoi palapelin kokoaminen; piti tutustua itseensä uudelleen. Mitä onnellisuus minulle on? Miten voin tehdä elämästäni parhaan mahdollisen, juuri tällaisena kuin olen?

Lempeämminkin maailmankaikkeus asian olisi voinut hoitaa. Mutta jälkeen päin ajateltuna, kaikki kääntyi lopulta parhain päin. Ja näissä kokemuksissani piilee varmaan yksi syy, jonka vuoksi haluan (työksenikin) auttaa muita.

Ei tarvitse siis läkähtyä alkumetreille ajatellessaan, että onnen voi saavuttaa vasta, kun on mallin mitoissa/ juoksee maratonin verran viikossa/ syö superterveellisesti koko ajan/ on kivuton tai mitä ikinä. Ilouutinen; onnellinen voi olla tässä ja nyt, juuri sellaisena kuin kukin on. Joten hengitä syvään ja tee elämästäsi paras mahdollinen, juuri sinulle, sillä ansaitset sen!

 

Tällaisia ajatuksia tähän sunnuntaihin :)

 



<3 Merja