Muutoksen sietämätön vaikeus

Hengissä minä olen vielä. Vähän rähjääntyneenä ja pää pyörällä, mutta hengissä kuitenkin. Juuri tarkistin pulssiin ja hengitys kulkee, joten kaikkihan on siis suht hyvin(?). Elämä on kyllä kieltämättä ollut yhtä vuoristorataa ja muutoksen myräkkää. Välillä on jo tuntunut, että sitä on joku hemmetin pingispallo, jota elämä pomputtelee paikasta toiseen. Tuntuu, ettei näitä viime kuukausia voi tiivistää ulkopuoliselle ymmärrettävään muotoon. Joten en edes yritä.

Muutos oli kuitenkin kytenyt pinnan alla jo kauan. Sitä oli toivottu ja jopa rukoiltu. Ja maailmahan vastaa kyllä. Kaikki lähti vyörymään eteenpäin vasta, kun jouduin hyvästelemään rakkaan tassuterapeutin kevään lopulla. Sen jälkeen asioita vain alkoi tapahtua. Ja rytinällä. Lumipalloefekti ei jotenkin ole tarpeeksi kuvaava sana. Parempi olisi täysin-hallitsematon-lumivyöry -efekti. Sen jälkeen en olekaan sitten osannut kirjoittaa yhtään mitään. En liiemmin siitä mitä on tapahtunut, mitä tapahtuu tai mitä helvettiä nyt tulee tapahtumaan (no tätä kohtaahan en edes tosin tiedä vielä, joten annettakoon anteeksi). Ehkä näihin palataan kuitenkin myöhemmin. Kirjoitankin siis nyt yleisemmin muutoksen vaikeudesta.

Ronja, rakas <3

Muutos on vaikeaa. Helpompi vaihtoehto onkin pysytellä tutussa ja turvallisessa tilanteessa, vaikka se sitten olisi kuinka huono. Syvällä sisimmässäsi tietäisit, ettet ole onnellinen. Et kuitenkaan uskaltaisi tehdä tilanteelle mitään. Tai jopa uskottelisit itsellesi, että kyyyyllä tämä on juuri sitä mitä haluan. Silti se on se helpompi vaihtoehto. Vaikka kuinka myrkyttäisit mieltäsi ja kehoasi, sillä huonolla olotilalla. Vaikka kuinka katkeroituisit ja heittäytyisit oman elämäsi marttyyriksi. Silti se edelleenkin on SE helpompi vaihtoehto.

Vaikeudet alkaa, kun et enää pystykään valehtelemaan itsellesi. Tajuat, että asioiden on pakko muuttua tai tukehdut hengiltä. Et vain enää kykene jatkamaan sillä samalla tiellä. Vaikka se sitten tarkoittaisi huonosta parisuhteesta lähtemistä, työpaikan vaihtamista, muuttoa tai muutoin onnettomasta tilanteesta "poistumista". Olet hakannut päätäsi seinään jo tarpeeksi kauan ja nyt pitää tehdä tilaa uudelle. Haluat ja ansaitset olla onnellinen! Sitten kun vihdoin saat repäistyä itsesi irti, alkaa tunteiden myräkkä; teinkö kuitenkaan oikein? Sitten tulee epäloogisessa järjestyksessä, helpotus, syyllisyys, inho, suunnaton ilo, suru, pelko, viha, tyyneys. Itse olen yrittänyt ajatella niin että parempi päästää kaikki tunteet pihalle. Turhaa niitä alkaa pidätellä sisällään. Siitä ei nyt ainakaan mitään hyvää koidu. Yritän olla itselleni armollinen, jos tunnen suurta surua ja itkettää holtittomasti, sillon on parempi itkeä. Tai jos muutoin niin valoisa katsantokantani elämään, saakin ajoittain tummemman sävyn, sekin on ihan ok. Kuitenkin luotan siihen, että muutos on tarpeen. Elämä kyllä kantaa ja parempaa on tulossa.

Näin tämän yllä olevan kuvan ystävän facebook -sivulla, kun vain hetkeä aiemmin olin miettinyt juuri samaa. Toivoisin, että olen nyt tuon sotkuisen keskiosan loppusuoralla ja jotain upeaa tulee ihan pian <3


Merja <3