Siinä ne nyt on. Mahtava, mutta rankka opiskeluvuosi on takana ja paperit kädessä. Todistusta tärkeämpää on kuitenkin matka, joka niiden eteen käytiin. En yritäkään väittää, että se olisi ollut helppo. Päinvastoin. Olo on kuin prässin läpikäyneellä. Omat pelot läväytettiin silmien eteen ja niitä oli pakko katsoa silmiin. Ei auttanut enää paeta. Ei todellakaan ole mukavaa löytää itsestään sellaista määrää tuskaa, surua ja epävarmuutta. Saatika ruotia ne pohjamutia myöden läpi. Välillä teki oikeasti mieli huutaa eläimellistä huutoa (saatoin kyllä tehdäkin niin muutamaan otteeseen). Ne vain oli käytävä läpi, vaikka tuntui kuinka pahalle. Jos katsot maailmaa ja mahdollisuuksia näiden omien pelkojesi läpi, rajoitat itseäsi enemmän, kuin mikään tai kukaan muu ikinä pystyisi. Mutta voitte varmaan kuvitella myös sen tunteen, kun pystyy päästämään niistä irti. Sanomaan "kiitos opetuksestasi, mutta en tarvitse sinua enää".
Sisälle asettuu rauha ja tajuat, että olet sittenkin ollut koko ajan oikealla polulla. Elämää herää elämään uudella, vieläkin herkemmällä, otteella. Pystyt tavoittelemaan niitä asioita, joita
todella haluat
. Kaikki edessäsi alkaa näyttäytyä kirkkaampana. Sinun ei tarvitsekaan elää elämääsi muiden odotusten mukaan. Ja ennen kaikkea pystyt elämään
ilman pelkoa.
Heittäydy elämään elämääsi täysillä! Siinä tärkein
opetus. Ota vastaan kaikki se hyvä, joka elämällä on tarjottavana. Tavoittele parasta mahdollista elämääsi. Olet todellakin ansainnut sen. Äläkä pelkää nitä pimeitäkään hetkiä, ne ovat suurimpia opettajiasi.
Ja sitä paitsi; ei elämä ole niin vakavaa.
Nauti siis matkastasi täällä ;)
<3 Merja
