Tassuterapeutit työssään

Lukijalta sain idean tehdä postauksen, näistä minun pikku toheloistani. On ihan tehty tutkimuksiakin lemmikkieläinten positiivisesta vaikutuksesta ihmisen terveyteen, niin fyysiseen kuin psyykkiseenkin. Se näkyy esim. verenpaineen ja stressin laskuna. Ja itse kyllä allekirjoitan tämän ihan täysin! On ollut aikoja, että olen ollut todella heikossa kunnossa ja varsinkin Ronja on ollut suuressa roolissa jaksamiseeni. Enkä pelkästään tarkoita ilmeistä fyysistä puolta; lenkkeilyä, joka on pitänyt kunnon kohtuullisena vaikeampinakin aikoina. Vaan elämä olisi ollut huomattavasti yksinäisempää ja turvattomampaa ilman tätä ihanaa neitiä. Uskonkin vakaasti, että lemmikit tulevat elämäämme tietystä tarkoituksesta. Niillä on suurempi rooli elämässämme, kuin ihmiset osaavat ajatellakaan. Ja vuosi sitten saimme Onni-kissan meille, joka taas on opettanut sekä Ronjaa että minua mm. kärsivällisyyteen ;)

Vaikka nämä karvakamut ovat kuvien muodossa esiintyneet paljonkin blogissa, lienee "virallinen" esittely paikallaan. Saanko siis esitellä Ronja (Aireddan Vesba) "The Tassuterapeutti". Kohta 8 vuotias saksalainen, jonka kanssa ei tarvitse edes käyttää sanoja; ymmärtää kaiken jo pienimmistä eleistä ja ilmeistä. PAITSI, kun tulee juoksuaika, silloin koetellaan akan hermoja ihan tosissaan; yht'äkkiä ei sitten ymmärretäkään yhtään mitään, ei varsinkaan sanoja tai käskyjä. Tietää kipukohtauksien tulon paljon ennen minua. Tämä näkyy mm. siinä, että yrittää paimentaa minut pois lenkiltä/ metsästä. Ja kun olen kipeämpänä kotona, ei jätä hetkeksikään yksinään, vaan seuraa joka paikkaan (huom. JOKA paikkaan, mm. vessaan). Ehkä hieman saattaa joskus häiritä, kun neiti tuijottaa metrin päässä huolestuneena ja jos vilkaiseekaan sinne päin, tulee hillitön pusukohtaus saman tien :) Yhteistä lempipuuhaa meillä on Ronjan kanssa, pakata eväät reppuun ja lähteä metsään patikoimaan.

Ronja vahtivuorossa

Kuka se nyt paljaalle mättäälle istuisi, jos on "penkkikin"?

Sitten tuleekin meidän perheen uusin tulokas, eli Onni-poika. Reilun vuoden vanha maatiaiskilli, jossa täytyy olla joko Norjalaista metsäkissaa tai ilvestä. Tai oravaa. Tai jotakin muuta tupsukorvaa. Kyllähän se vähän hurjalta tuntui, että tullessaan meille Onni olisi mahtunut Ronjan suuhun, mutta siinä ne vain leikkivät kahdestaan. Ovatkin tätä nykyä parhaat kaverukset ja jos ovat erossa toisistaan, on tervehdysrituaalit ehkä jopa hieman huvittavaa katseltavaa. Tälle parivaljakolle saa nauraa, joka ainoa päivä. Kipeänähän ei useasti naurata yhtään mikään, mutta näitä kahta ei kyllä voi vastustaa. On meinaan välillä ihan vähän älyvapaata touhuilua! Ja naurullahan on tunnetusti hyviä vaikutuksia meihin ihmisiin. Meidän kolmen yhteinen harrastus on muuten jooga (ja meditointi). Saattaahan se välillä häiritä, kun istuskelet silmät kiinni lotusasennossa ja yht'äkkiä roikkuukin "pikku-killi" kynsin ja hampain kädessä kiinni. Tai sitten nämä molemmat vaan haluavat ängetä just siihen matolle (pitääkin ilmeisesti hankkia isompi alusta). Ja kateutta tietysti herättää tuo Onnin taipuisuus, mitä ihmeellisimpiin asanoihin ;) Mutta on ihan kiva yhteinen harrastus, suosittelen!

Onni on meidän perheen hortonomi.

Rennosti vaan!

Missä luuraa Onni? Ronja muuten "hiukan" säikähti, kun yks kömpi tuolla peiton alla :D

Onneksi on ymmärretty eläinten suuri vaikutus meihin ihmisiin. Suomessakin on esim. kaverikoira-toimintaa, jonka tarkoitus on nimenomaan tuoda iloa ja piristystä ihmisille. Kaverikoiraohjaajat vierailevat koiriensa kanssa esim. lasten, kehitysvammaisten ja vanhusten luona erilaisissa laitoksissa, kouluissa, päiväkodeissa ja tapahtumissa. Eikä hyvät vaikutukset tule ainoastaan koirien kanssa kanssakäymisellä, vaan samalla tavalla myös muiden eläinten. Esimerkillistä, että ihmiset jaksavat vapaahtoisesti tehdä tällaista hienoa työtä! Lisää kaverikoiratoiminnasta Kennelliiton sivuilta.

<3 Merja