keskiviikko 25. helmikuuta 2015

Kosketuksen voima

Tuli ystäväni kanssa puhetta siitä, kuinka avuttomaksi hän tuntee itsensä silloin, kun näkee minun kieriskelevän tuskissani. Hän kun tosiaan on nähnyt niitäkin tilanteita useamman kerran; on käynyt katsomassa minua sairaalassa jne. "Kun ei osaa tehdä eikä sanoa mitään". Mietin sitten, että mitä sitä toinen voi tosiaan siinä tilanteessa tehdä? Ja pohdiskeluissani tulin siihen tulokseen, että parhaiten auttaa läsnäolo ja kosketus. Läheisyys ja kosketus kun ovat ihmisen perustarpeita ja tällaisissa tilanteissa niiden merkitys mielestäni vain korostuu. Ei välttämättä siis tarvitsekaan osata sanoa mitään järkevää.
Kosketuksessa vain on tietty taika. Sillä voi viestittää niin sympatiaa, osallistumista "kuljen rinnallasi" kuin rohkaisuakin "jaksa vielä, kyllä sinä selviät". Kipuilija ei näin tunne olevansa yksin tilanteessa, jossa sanallisia viestejä ei useastikaan edes pysty ottamaan vastaan. Parasta tukea olen kokenut saavani silloin, kun läheinen on vain istunut vieressä ja silitellyt selkää, hiuksia tai pitänyt kädestä kiinni. Voi tietenkin jonkun korvaan kuulostaa omituiselta, mutta näin se vaan on. Ainakin omalla kohdallani. Tästä asiasta ei ole läheisten ihmisten kanssa edes puhuttu, mutta siitä on monen kanssa automaattisesti tullut toimintatapa; äitikin on lukuisia kertoja istunut sairaalasängyn vieressä ja vain koskettanut. Tämä auttaa edes hieman rentoutumaan ja tuntemaan itsensä levollisemmaksi. Onpa joskus käynyt niinkin, että en ole saanut unta hevoskuurilla unilääkkeitäkään, mutta kun läheinen ihminen on ollut läsnä ja pitänyt hellästi kiinni, olen nukahtanut hetkessä. Siinä on useastikin ihmisparat istuneet pitkiäkin aikoja sairaalasängyn vierellä :)

Olisi mahtava, jos jossakin vaiheessa myös hoitohenkilökunta kiinnittäisi tähän asiaan enemmän huomiota. Eikä sen tarvi olla mikään iso juttu. Sekin riittää, että koskettaa vaikka olkapäätä tm. Tällä jo viestittää mm. sympatiaa ja ymmärrystä ihan eri tavalla. Toki on myös ihania poikkeuksiakin olemassa hoitajissa ja lääkäreissäkin se täytyy muistaa <3
pohdiskelija
 <3 Merja

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti