Tästähän tulikin kiireinen päivä! Valmennuksen tältä päivältä
siirryttyä, ajattelin edessä olevan ihanan leppoisa keskiviikko. Ja
ihana päivä on kyllä ollutkin, mutta hiukan hmmm. täyteläinen :) Ja
niinhän se helposti käy, kun oikein innostuu jostakin projektista (lue: projekteista).
Päivään onkin sitten mahtunut opiskelua, valmennuksien valmistelua, Fitline-infojen sopimisia,
lenkki koiran kanssa, venyttelyjä ja vääntyilyjä ja kodin puuhia
kerrakseen. Sitten sitä yhtäkkiä huomaa, että mieli alkaakin harhailla
muualla, saman kappaleen saa lukea viisi kertaa eikä edelleenkään muista
siitä mitään. Saatika, että selkää jomottaa ja silmiä hiertää koneella istuminen. Tässä
vaiheessa on mahtava juttu, jos älyää pitää pienen hengähdystauon. Eikä
sen tarvitse olla välttämättä mikään pitkä tauko, kunhan vähän aikaa
ehtii hengähtää. Ottaa silmälasit pois nenältä, sulkee silmänsä,
pyörittelee harteita ja hengittelee syvään. Jos mahdollista käy pienellä
kävelyllä tai venyttelee kunnolla. Tai mikä itsestä sitten tuntuukaan
mielekkäältä. Kunhan antaa itsensä vähäksi aikaa rauhoittua, ettei koko ajan käy ihan kierroksilla. Tämän
jälkeen on huomattavasti helpompi jatkaa töitä. Ja parempi vaihtoehto
mielestäni on suosiolla pitää 10 minuutin tauko, kuin väkisellä vääntää,
siinä ei ainakaan itselläni tule kovin mahtavaa jälkeä.
Tänään siis katoin teen lempikupissa nätille tarjottimelle, sytytin kynttilän ja istahdin lampaantaljalle hetkeksi ihmettelemään ja hengittelemään. Jätin suosiolla puhelimen ja tietokoneen toiseen huoneeseen ja suljin oven perässäni. On ihan jees välillä pitää hetki ihan vain itselle. Ne on myös niitä arjen pieniä tekoja itselle ja hyvinvoinnilleen <3
|
Menossa mukana myös Onni |
<3 Merja
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti