Pitääkö kaikki antaa anteeksi?

Viikonlopun aiheena LCA:ssa oli "henkinen hyvinvointi". Ja kylläpä taas sohittiin, joitain omia kipupisteitä. Toisaalta raskasta, mutta toisaalta hirvittävän helpottavaa. Yhtenä osiona oli anteeksianto. Ja eihän se aiheen käsittely sinne koulun penkillä jää, vaan seuraa mukana kunnes ne lukot jossakin vaiheessa aukeaa. Mietin illallakin tuota anteeksiannon vaikeutta ja nimenomaan vaikeutta antaa anteeksi itselleen. Se on se oma kipupiste. Osaan suht hyvin olla armollinen muille, antaa myötätuntoa ja lopulta antaa myös anteeksi. Myös kipeissä ja loukkaavissa asioissa. Toisaalta siihen on myös itsekäs syy; en halua että asiat jäävät kalvamaan mieltäni. Takaraivoon kummittelemaan jäädessään, ne nimittäin voivat aiheuttaa turhaa kaunaa, vihaa ja katkeruutta. Aina ei voi edes odottaa sitä anteeksipyyntöä, vaikka toinen olisi loukannut kuinka pahasti. Kaikki nimittäin eivät osaa pyytää anteeksi. Tai he näkevät asian ihan toisin, kuin sinä itse ja jos on ihan eri näkemys asioista, voi toisen olla mahdoton pyytää anteeksi. On myös olemassa niitä tilanteita, joissa koen että ei ole tarvetta antaa anteeksi toisen tekoja. Teot ja sanomiset ovat niin hirveitä (ja toistuvat kerta toisensa jälkeen), että olen kokenut parhaaksi tuupata kyseisen ihmisen pois jopa ulkokehältäni. Tämä valitettavasti tarkoittaa sitä, että en ole myöskään tekemisissä minulle tärkeän ihmisen kanssa, mutta jotkut rajat on pakko vetää. Jossakin vaiheessa koin todellista vihaa kyseistä ihmistä kohtaan, tunsin kostonhimoa ja toivoin yleensäkin kaikkea pahaa hänelle. Sitten koin vapautumisen tunteen; minun ei tarvitsekaan sietää kaikkea! Minun ei tarvitse kantaa mukanani sitä pahaa oloa, mitä tämä toinen ihminen minussa aiheuttaa. Tajusin, että vahingoitan vain itseäni. En enää toivo pahaa hänelle, jopa jossain määrin voin tekoja ymmärtääkin. Anteeksi en ole kuitenkaan antanut, vaikka asiat olenkin käsitellyt niin, etteivät ne vaivaa minua enää. Pitääkö siis kaikkea edes antaa anteeksi? Ovatko jotkin asiat niin hirveitä, etteivät ne ansaitse anteeksiantoa?

Mutta miksi se anteeksianto itselle sitten on niin vaikeaa? Olen ennen ollut sellainen, että olen vatvonut omia "kämmejäni" tolkuttoman pitkään. Oikein ruoskinut itseäni niistä. Sillä ei ole ollut edes merkitystä ovatko ne olleet isoja vai pieniä mokia. Tai ovatko ne kenenkään muun mielestä edes olleet mokia. Sitten olen kantanut niitä mukanani ja sättinyt itseä niistä. Yksi iso asia, mistä olen itseäni syyllistänyt, on se etten voinutkaan jatkaa opintoja yliopistossa. Tai ammattikorkeakoulussa. Tai ammattikoulussa. Kaikki asteet kun tuli kokeiltua, mutta fysiikka petti joka ainoa kerta. Miksi sitäkin ei olisi voinut kääntää kannustavaksi puheeksi itselleen; "onpa hienoa, että jaksoit kerta toisensa jälkeen kuitenkin yrittää!". Sitten on niitä lukuisia pienen pieniä asioita arjessa, joita ei itseltään hyväksy. Toisilta kyllä osaan pyytää anteeksi, mutta itseltäni se on huomattavasti vaikeampaa. Sekin taito on pitänyt opetella, vaikka se edelleenkin on välillä vaikeaa. Parhaani kuitenkin yritän, että oppisin myös antamaan sitä armoa itselleni. Tehokas ja helppo keino opetella tätä taitoa, on affirmaatiot eli voimalauseet. Esim. "Minä annan sinulle anteeksi Merja". Lausetta toistetaan hiljaa mielessä n.20 kertaa. Voi kuulostaa liian yksinkertaiselta, mutta toimii! <3

Ronja odottaa aurinkoa nousevaksi

Tällaiset mietteet tähän päivään :)

<3 Merja