Murehtiminen ei huomista paremmaksi tee

Tulin jälleen siihen tulokseen viime viikon lääkärikäynnin jälkeen. Kyseessä oli siis ihan rutiinikäynti selän suhteen. Siinä valkotakkista vastapäätä istuessani, tajusin yhden asian; kuinka tilanne on muuttunut muutaman vuoden aikana. Ennen odotin näitä käyntejä, kuin kuuta nousevaa. Odotin vastauksia, odotin parannuskeinoja, hoitoja, leikkauksia tai yleensäkin jonkinlaista helpotusta tilanteeseen. Sitten seurasikin pettymys, monen viikon depis ja paskat fiilikset. Ennen tämä viimeisinkin käynti olisi ollut laukaiseva tekijä turhautumiselle ja pettymykselle. Mitään muuta ei voida tehdä, kuin odottaa, että seuraava leikkaus on pakollinen. Tai että muut vaivat pahenevat; väilevyn pullistuma tai repeytymä, rappeumat, hermosäryt jne. Niin, ja onko lääkevarastot kunnossa. Tässäpä saldo tällä kertaa. Eli ei siis mitään uutta.

No nythän olisi siis otollinen aika murehtia seuraavaa leikkausta. Varsinkin kun kirurgin mukaan on 90% :sen varmaa, että hermosäryt siirtyvät uudellekin alueelle. Ja isommat luudutusleikkaukset, eivät muutenkaan ole ihan pikkujuttuja. Leikkauksista toipuminen on ollut ihan yhtä helvettiä ja kivut ovat näitten jälkeen vain pahentuneet. Ja miten tulevaisuus ja kaikki ne ihanat suunnitelmat? Mutta auttaako näitä asioita pyöritellä päässänsä, lietsoa itsensä paniikkiin ja menettää kykynsä nauttia tästä hetkestä? No ei todellakaan! En aio menettää mielenrauhaani, tulevaisuus tulee joka tapauksessa ja jos leikkaus on jossain vaiheessa pakollinen, sitten se on. Se minun märehtimiseni ei sitä asiaa muuta. Olen menettänyt siihen jo ihan tarpeeksi aikaa ja enää en sitä suostu tekemään. Ja koska ihminen on kokonaisuus, negatiivisuus voi kääntää oman mielen toimimaan sinua vastaan. Eivätkä kivut ainakaan helpota, se on varmaa! Teen siis kaikkeni sen eteen, että voin mahdollisimman hyvin, ja että selkänikin voi hyvin. Ettei tarvitse miettiä jälkikäteen, olisinko voinut tehdä jotakin enemmän terveyteni, mieleni ja selän hyvinvointini eteen. Siispä nyt lähdinkin lääkäristä hymyillen, kun ennen olisin viimeistään parkkipaikalla purskahtanut hysteeriseen itkukohtaukseen. Uskon vakaasti siihen, että olen saanut tämän elämän, koska olen tarpeeksi vahva elääkseni sitä. Pelataanpa siis mahdollisimman hyvin näillä korteilla, jotka on itselle jaettu :)

Katse tulevaisuuteen :)

nauraminen näille toheloille, tekee murehtimesesta vaikeaa

<3 Merja