This pain is mine by Merja K.: Valintoja, valintoja

Tässä on nyt kuukausi tohotettu sellasta kyytiä, että oksat pois! Ja ai että tuntuu aika mahtavalle, kun tuloksia alkaa näkyä! Valmennus näköjään tehoaa ihan itseenkin käytettynä. Ja siis tottakai se tehoaa, mutta että näin hyvin. Työprojekteista on kyse siis. Ja voitte varmaan kuvitella, kuinka hyvälle tuntuu tällaisesta taaplaajasta, joka kuvitteli, ettei hänestä enää ole mihinkään työhön. Ikinä! Niin sitten yht'äkkiä alkaakin tulla mahtavia tilaisuuksia. Riittää, että antaa itselleen ja maailmalle mahdollisuuden. Suurin juttu on toki ollut se, että olen saanut kuntoutettua itseni siihen pisteeseen, että nyt työkin on jo jossain määrin mahdollista. Eihän minusta enää ole ahkeroimaan 8-16 joka päivä. Ei edes joka toinen päivä. Eikä kolmas. Hmmm..eikä neljäs. Mutta siitä en aio itseäni enää ruoskia. Kukin tyylillään ja omien rajoitteiden mukaan!

Nyt on siis nimittäin käynyt niin hassusti, että vihdoinkin olen alkanut oppia läksyni; on tehtävä valintoja. Jee, hyvä minä (hox.sarkastinen äänensävy). Eihän tässä olekaan mennyt, kuin about 12 vuotta tämän läksyn oppimiseen. Olen alkanut sisäistää sellaisen asian, että minusta ei vain ole kaikkeen. Eikä tarvitsekaan olla. Se on ihan ok, että minun pitää edelleen miettiä päiväohjelmani tarkkaan. Yhdelle päivälle, kun ei voi kovin montaa asiaa ympätä. Pitää osata miettiä omia voimavarojaan realistisesti. Ja se on kyllä aikamoinen taitolaji ja ylilyöntejä tulee jatkossakin ihan varmasti! Mutta jos koko ajan hakkaa niitten omien voimavarojen äärirajoilla, ei siinä kovin hyvin käy. Testattu on tämäkin tie. Jos minun siis pitää miettiä kauanko pystyn istumaan putkeen tai mihin väliin sopii hengähdystauko, niin sitten se päiväohjelma pitää miettiä, niiden omien rajoitusten mukaan. Tajusin vihdoin myös sellaisen asian, että jos haluan saavuttaa tavoitteitani, jostakin on luovuttava. Tai ei välttämättä luovuttava (kuulostaa niin kovin lopulliselta), mutta siirrettävä ne syrjään joksikin aikaa. Kaikkia palloja ei tarvitse pitää ilmassa yhtä aikaa.

Mistä olen siis luopunut? Olen tehnyt parin vuoden ajan vapaaehtoistyötä selkäyhdistyksessä. Se piti siirtää syrjään. Stressasin nimittäin jo siitä, etten voinut panostaa siihen, niin paljon kun olisin halunnut. Sitten tulin siihen tulokseen, että on jonkun muun aika jatkaa siitä, mihin jäin. Olenko itsekäs? Toivottavasti en.

Valitettavasti ystäviä en ole nyt nähnyt niin useasti, kuin tavallisesti. Siis työprojektien ulkopuolella. Kun on onneksi käynyt niin ihanasti, että saan tehdä töitäkin hyvien ystävien kanssa. Onneksi kuitenkin on keksitty puhelimet ja aina yhtä ihana some. Iltariennotkin on kyllä nyt jäänyt aika vähällä, mutta pitää kesällä ottaa sitten takaisin!

Ja siis blogi. Tätä pienokaistani olen joutunut pitämään vähän heikohkosti. Mutta tämä on vain väliaikaista ja tilanne korjaantuu kyllä piakkoin. Nou hätä siis!

Mistä olen sitten pitänyt kiinni? Pyhästä kolminaisuudesta; levosta, hyvästä ravinnosta ja liikunnasta. Ilman näitä tämän tipun lento loppuisi hyvin lyhyeen :D

Tässä kuvia viimeisen viikon ajalta;